lauantai 11. tammikuuta 2014

Voiko coniin mennä yksin?

Ajattelin tehdä aiheesta pikaisen blogipostauksen kun olen huomannut, että jotkut jättävät coniin menemisen väliin koska eivät saa ketään kaveria mukaan. Lisäksi suurin osa ihmisistä tuntuu aina tulevan coniin vähintään yhden ihmisen, yleensä jopa useamman, kanssa. Ja vaikka tulisikin paikanpäälle yksin niin conissa liikutaan silti isommassa kaveriporukassa kun kaverit ovat tulleet sieltä täältä. No, voiko coniin siis mennä yksinkin?

Kyllä voi. Siinä ei ole mitään pahaa ja hauskaa voi pitää yksinkin, joissain tapauksissa jopa hauskempaa kuin porukassa! Tässä muutamia hyviä puolia yksin coniin menemisessä:
  • Ei tarvitse kinastella siitä, mennäänkö cosplaykisaan vai luennolle (niiden ollessa samaan aikaan siis...)
  • Ja jos ylläoleva ratkaistaankin niin, että kaikki menevät katsomaan mitä huvittaa, niin ei tarvitse tuhlata aikaa kaverin ettimiseen.
  • Eikä ylipäätäänkään tartte mennä kenenkään muun aikataulun mukaan.
  • Ei tarvitse pelätä, että kaverit pummaa sulta rahaa.
  • Voi vapaasti jutella oman lempisarjansa cossaajien ja muiden fanien kanssa ilman, että sarjasta tietämätön kaveri tylsistyy vieressä.

Lyhyesti sanottuna voi siis tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee kun ei tarvitse huomioida muiden mielipiteitä ja toiveita. Toisaalta jos on yksin conissa, niin
  • Ei välttämättä löydä ketään jonka kanssa pölistä seistessään tuskastuttavan pitkässä jonossa cosplay deittiin.
  • Ei ole ketään kenen kanssa jakaa majoituskuluja.
  • Jos haluaa kuvaan jonkun tietyn cossaajan kanssa niin täytyy pyytää jotain tuntematonta ottamaan se.

Tällaiset tulivat ekaksi mieleen. Itse sanoisin kokemuksesta, että on helpompi ja hauskempaa mennä coniin yksin kuin seurassa, mutta kukin tyylillään... itseasiassa paras vaihtoehto on mielestäni se, että on conissa jonkun kaverin kanssa mutta molemmat menevät omille teilleen. Näin ei tartte miettiä kyllästyykö toinen yms. Suosittelenkin siis kaikille, jotka ovat tähän asti olleet conissa vain kaveriporukassa, liikkumaan seuraavassa conissaan pääasiallisesti yksin. Ei toki sovi kaikille niin hyvin, mutta loppujen lopuksi sitä ei tiedä ennenkuin kokeilee. Hauskaa seuraavaa conia kaikille!

torstai 9. tammikuuta 2014

Ensi viikolla Yukicon...

...mutta minä en sinne ole menossa. Traconissa kattelin pitkään Yukiconin rannekkeita ja harkitsin asiaa, mutta päätin loppujen lopuksi olla menemättä taloudellisista syistä. Eihän se lippu olisi ollut kustannus eikä mikään, mutta kun ottaa huomioon matkat, majoituksen ja "matkamuistot" niin äkkiä ois mennyt satanen jos toinenkin... ratkaisuni olisi tosin saattanut olla eri jos oisin jo Traconissa tiennyt, että Yukiconiin tulee lattiamajoitus. Kyllä se nyt hiukan harmittaa, kun Yukiconissa olisi ollut pari hyvältä kuulostavaa luentoa ja pelkään, että pari Urumissa myynnissä olevaa hienoa figuuria loppuu Yukiconin takia ennen Frostia, mutta ei voi mitään. Tietty ne figut vois netistä tilata, mutta tulee halvemmaksi ostaa conista... otan ne kyllä ennakkotilauksella Frostiin mikäli mahdollista.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Valmisteluja Desucon Frostbitea varten

Elikkäs helmikuussa järjestetään Desucon Frostbite Lahden Sibeliustalolla nyt kolmatta kertaa ja itsekin olen menossa sinne jo toista kertaa. Jos joku ei tiedä, niin se on sellanen japanilaisen kulttuurin tapahtuma (tai anime- ja mangahörhöjen kokous, jos joku haluaa sen niin ilmaista.) Sinne menoni varmistui viimeperjantaina (ellen sitten äkillisesti sairastu yms.) kun sain ostettua lipun ja lattiamajoituspaikan. Kyseessä on nyt mun kahdeksas con, mutta eka kerta lattiamajoituksessa... saisko käytännönvinkkejä kokeneemmilta? Lähinnä huolestuttaa se kun olen aika huono nukkuja että kuinka paljon ääntä siellä öisin on... mutta ei se kai ole mitään uutta, että joku on conissa ihan zompi huonostinukutun yön jälkeen. :)

Sitten hiukan cossistani: ei se vielä valmis ole, mutta Yu Yu Hakushon Kuramaa (koulupukuversio) olis tarkotus cossata. Sitä en ole vielä päättänyt, että värjäänkö hiukset vai hankinko peruukin, kun molemmissa on kuitenkin puolensa ja puolensa... toisaalta hiusväri olis helpporatkaisu eikä tarttis pelätä et se tippuu yhtäkkiä päästä, mutta kun se on sitten kertakäyttönen juttu ja vahingoittaa hiuksia. Peruukki muuten hyvä idea, mutta olen tosi huono laittamaan niitä ja se sattuu... pitänee vaan harjotella tolla yhdellä peruukilla mikä mulla jo on. Hankalaa hankalaa... proppikin on jo hankittu, tosin tyydyn siihen ruusuun kun se on niin helppo kantaa mukana. Niin ja tosiaan, mun oli tarkoitus tehdä tämä cossi jo vuoden 2012 Kikuconiin, mutta jostain syystä jota en kyllä muista se vaihtuikin sillon sitten One Piecen Nico Robiniin.

Onhan tässä vielä tekemistä, mutta silti ei malttais odottaa helmikuuta... ja ensvuodella on tiedossa paljon muitakin coneja, joihin todennäköisesti pääsen, mutta siihen helmikuuhun asti on vaan selvittävä... jotenkin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Näin aluksi haluan sanoa...

...että otan osaa kun kerran eksyit tänne. Houkutteleva avaus, eikös? No siis, toisin kuin blogin nimi antaa ymmärtää niin ei, en ole maailmanympärysmatkalla ja en näillä näkymin ole menossakaan. Tämä on kuitenkin matkablogi ja höpisen täällä sitten lähinnä matkoista, matkavalmisteluista ja vastaavista. Blogi kattaa niin ulko- kuin kotimaanmatkailunkin, joten varautukaa siihen, että höpisen täällä ihan kotimaisista pikkutapahtumista... tai no mikä nyt on pientä kenenkin mielestä. Ja vaikka matkablogin nyt aloitinkin, niin ainakaan näillä näkymin ei ole varattuna minkään sortin matkoja, ei koti- eikä ulkomailla. Itseasiassa matkustelen melko vähän, mutta toivotaan että sekin pääsee tässä korjautumaan.

P.S: Arvatkaa oliko vaikea keksiä blogille osoite joka hyväksyttiin? Mikä siinä on aina niin vaikeeta? :D