Näytetään tekstit, joissa on tunniste Con. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Con. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. syyskuuta 2015

Aikamatka Traconiin

Tänävuonna Traconin teemana oli aikamatkailu, vaikkei sitä pahemmin huomannutkaan. Itsellä oli tosin teemaan sopiva cossi, mutta senverran tuntemattomammasta sarjasta ettei kukaan ollut kuullutkaan. : p No, haaste hyväksytty! Koukutan vielä joskus jonkun siihen oikein kunnolla.

Ja sitten itse asiaan eli conin arvosteluun. Aloitan taas ohjelmalla: Ihan kivoja ohjelmia oli, mut ei mitään erityisen mieleenpainuvaa. En tosin ees mennyt kaikkiin mihin alunperin suunnittelin kun oli niin paljon kaikkea muutakin tekemistä. Ohjelman puolesta ei siis risuja eikä ruusuja.

Ja cosplay: Hienoja cosseja, mut en ehtinyt saada kuvia kaikista niistä mist olisin halunnut. Välillä tyypit kulki nopeesti ohi ja niillä oli kiire jonnekkin tai sit näin niitä myyntipöytäsalissa missä on yleensä niin ahdasta ettei viitsi kuvata. Ja sen yhden kerran kun en ite ollut marine -cossissa niin paikalla oli viisi muuta marinea. Viisi! Miks tässä käy aina näin?

Tää oli aika hyvä ryhmäcossi. Siellä pyöri kans Asami ja Korra, mut taisivat olla eri porukkaa.

Ei hajuakaan ketä tai mitä tässä on, mut aika hienoja.

Korosensei! Mut en saanut kuvaa mukana olleista oppilaista. : (

Ja hänet bongasin karaokejonossa.
 
Ja myyntipöytiin: Löytyhän sielä yhtäsuntoista, niin itselle kuin tuliaisiksikin, mut ois ollut hienoa löytää uus Robin -figuuri tai jotain 7 Seeds kamaa. Jälkimmäinen nyt kyl oli alunperinkin ihan turha toive, mut silti. Kirppikseltäkään ei mitään löytynyt, mut mä meninkin sinne vasta sunnuntaina kun en aikasemmin löytänyt. : D Jos oisin mennyt aikasemmin niin ehkä jotain ois tarttunut matkaan. Taidekujankin kiersin tottakai, mut en mä sieltä yleensä mitään löydä.

Ja lattiamajoitus: Ekaa kertaa kokeilin Traconin lattiamajoitusta, koska aattelin et miksi ei kun Desunkaan majoituksessa ei oo kummempia ongelmia tullut ja Traconissa olin sentään vaan yhden yön yli. Mutta ei tää nyt oikeen ollut hyvä idea. Eka ongelma tuli isotavaranarikan kanssa. Kyllä sen nyt vielä sulatti, että se oli tien toisella puolella (siitä kuulemma mainittiin nettisivuilla, mutta ite en ollut törmännyt, joten enskerralla näkyvämpään paikkaan kiitos), mutta että se meni kiinni jo kahdeksalta, joten piti viedä matkalaukku aikaisin majoituspaikkaan ja mennä takas Tamperetalolle. Itse majoitus taas oli kolmannessa kerroksessa, mikä ei normaalisti ole mikään ongelma, mutta painavan matkalaukun kanssa kylläkin. Onneksi sain apua niiden kanssa, muuten olisi mennyt hankalaksi. Kolmas asia mikä vaivasi oli se, ettei naisille ja miehille ollut erillisiä pukuhuoneita ja suihkuja. Eihän sille periaatteessa mitään voi, mutta olisi siitä voinut varausten tai majoitusinfon yhteydessä ilmoittaa. Lyhyesti: ei näin, Traconin järjestäjät, ei näin.

Ja yleisesti tunnelmasta: Hauskaa oli kun vaan pääsi contunnelmiin, mitä nyt nämä majoitusjärjestelyt stressasivat käytännössä koko lauantain ja latistivat tunnelmaa hiukan.

Ja siis conin plussat:
+ Hienoja cosseja
+ Epäkäytännöllisyydestään huolimatta hienot lattiamajoitustilat
+ Kerrankin kirppiksellä oli tilaa...

Miinukset:
- ...mutta sinne oli vaikea löytää (tai no ei vissiin oikeesti, oon vaan vähän Zoro : D)
- Huonot käytännönjärjestelyt
- Välillä tyhjät vesipisteet kun oli jano. Kerran puuttu mukitkin. Oma vesipullo ois ehkä hyvä idea... tai oma muki.

Sanoisin, että annan conille arvosanaksi 8.

Mun conit onkin sitten tältä vuodelta käyty, seuraavana Frostbite olettaen että saan lipun. Jos en niin sitten se on Yukicon.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Animecon

Terve terve. Viikonlopulla oli animecon ja siellä tuli käytyä, joten pakkohan siitä on arvostelu antaa.

Aloitetaan vaikka ohjelmasta: oli kivaa ohjelmaa, vaikka kävinkin vain harvassa. Minkäs sitä päällekkäisille ohjelmille mahtaa? Kun kerran sattu olee kiinnostavien ohjelmien aikana nälkä tai miitti, niin minkäs sille mahtoi, varsinkaan sille miitille. Ja pidin myös ekan kerran itse ohjelmaa. Hiukan se myöhästyi kun oli kaikenlaista sähellystä, mutta ihan hyvin se meni (kai.) Tiedä sitten mitä mieltä osallistujat olivat, kyseessä kun ei ollut luento vaan kisa.

Cosplay on seuraavana vuorossa: ihan hienoja cosseja näkyi, mutta tälläkertaa ei kyllä mitään tajunnan räjäyttäviä. En ole valitettavasti saanut vielä kuvia koneelle, mutta laitan niitä varmaan jossain vaiheessa tänne sitten kun saan.

Sitten vaikka myyntipöytiin: pari pientä kivaa figua ja SnK -laukku tarttu mukaan (ostin hetken mielijohteesta kun mulla oli reppu ja olkapäitä särki ku en oo tottunut kantamaan reppua, mutta eiköhän sitä coneissa tule käytettyä. Reppu oli muutenkin hankala aina kun piti kaivaa kukkaro tai kamera esiin), mutta mitään erityisen hyviä löytöjä ei tullut tehtyä.

Ja vielä tunnelmasta: hauskaa oli, tälläkertaa A-con päihitti tunnelmallaan jopa Desuconin joka on yleensä ykkönen. Nyt on tosin vähän ristiriitainen olo kun ensvuoden A-con pidetään Jyväskylässä. Onhan se kiva, että con tulee lähemmäs eikä tartte istua autossa niin kauan, mutta toisaalta harmittaa kun tää conipaikka oli tosi hieno ja nyt on oppinut tuntemaan ympäristön, tietää mis on ruokapaikat, hotellit yms. Toivottavasti Jyväskylänkin conipaikka on hieno ja reitit yksinkertaiset.

Plussaa siis conissa:
+ Hieno paikka
+ Mahtava tunnelma
+ One Piece -miitti (jos joku haluaa kuvia sieltä niin kyselkää vaan, ei niitä tosin paljon ole.)
+ Hyvä ohjelma

Ja miinuksia:
- Ei niin mahtavia cosseja
- Vain tyydyttävä myyntipöytien tarjonta
- Päällekkäiset ohjelmat
- Vähän kylmä
- Mun lempicossin uus versio sai mut näyttämään... noh, pyöreältä.

Arvosananksi annan 9½. Seuraava coni onkin sitten Tracon.

P.S: Jouduin paikanpäällä tuunaamaan vähän cossiani, joten pukuhuone tuli tsekattua. Olikin yllättävän iso!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Desucon

Pari viikkoa sitten oli Desucon ja siellä tuli käytyä, joten nyt seuraa arvostelu kyseisestä conista:

Aloitetaan vaikka ohjelmatarjonnasta: on sitä parempaakin nähty, mutta ottaen huomioon että kyseessä oli Desucon niin ne ohjelmat missä kävin oli ihan kivoja. One Piece -luennosta ei kyllä jäänyt oikein mitään käteen (paitsi että tajusin Lawin olevan tsundere...), tuntui aikalailla itsestäänselvyyksien kertaukselta, mutta mitäpä siitä kun hauskaa kerran oli... ja naurusta päätellen en ollut ainoa jolla oli hauskaa. FMA -luento puolestaan ei ollut niin hauska, mutta se toi ainakin itselleni ihan oikeasti uutta näkökulmaa ensimmäiseen animeen. Siitä on jo vuosia kun viimeksi katoin sen, mutta tuli sellainen tunne että pitäisi varmaan katsoa se taas.

Ja sitten cosplaypuoli: Kävin katsomassa kisan taas pitkästä aikaa, mutta ei se oikein mitään tarjonnut. Kai siitäkin saisi enemmän irti, jos tietäisi cossattavat hahmot. Kisan ulkopuolella törmäsin kyllä mahtaviin cosseihin, muunmuassa tähän:

 
Ja tähän:

 
Ja vielä Togepi!

 
Ja tämä. Olin jo lähdössä kun huomasin hänet ja oli vähän kiire mutta pakkohan tää kuva oli ottaa:
 


Harmi kyllä en saanut kuvaa näkemästäni Nefertari Vivi -cossaajasta. No, se siitä, nyt puhutaankin myyntipöytäsalista: tarjonta oli taas kerran mahtava; piti tosin juuri siksi tapella itseni kanssa etten sentään ihan liikaa tuhlaa. Etsimääni Robin -figuuria en löytänyt, mutta ostin jo kauan haluamani PoP -figuurin kun se oli tarjouksessa. Hintaa tulikin tosin sen verran, että haluamani Namifigu jäi hyllyyn. Josko semmonen löytyis A-conista...

Ja sitten ihan conin tunnelmasta yleisesti: oli kivaa, välillä kyllä hiukan ahdasta. Onko ne myyntipöytäsalin jonot pakko muodostaa keskelle käytävää?!

Joten yhteenvetona plussat:

+ Kivoja cosseja
+ Myyntipöytäsalin tarjonta
+ Tunnelma
+ Ihan kohtalainen ohjelmatarjonta

Ja miinukset:

- Ei kuitenkaan niin hyvä ohjelmatarjonta kuin olisi voinut olla
- Ahdasta
- Kirpputori oli aika huonosti toteutettu; ensivuonna jonotus-systeemi niinkuin Traconissa?
- Kylmä

Arvosanaksi ehkä 8-. Nyt odotetaankin sitten A-conia.

P.S: Jos joskus käytte siinä rannassa olevassa Kaunis Veera -ravintolalaivassa, varatkaa jälkikäteen paljon juotavaa... niin hyvää, mutta niin suolasta!

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vuoden conit

Pitkästä aikaa taas tämän blogin parissa. Ajattelin nyt puhua vähän tämän vuoden coneista, etupäässä niistä joihin itse olen menossa ja tietenkin näiden conien cosplay -suunnitelmista. Ensin tuli käytyä Yukiconissa, mutta pari päivää sen jälkeen jouduin sairaalaan ja siitä ei nyt sitten tullut tehtyä postausta, pahoitteluni siitä. Frostbiteen en edes mennyt, koska silloin minulla oli muutto.

Mihin coniin sitten menen? No, seuraavana vuorossa on Desucon, onnistuin nimittäin saamaan lipun (ja majoituksen) eilen. Sitä tulikin stressattua; en pysynyt keskittymään mihinkään koko päivänä. :D Mutta siis, coniin pääsy on nyt taattu. Entä cossi? Alkuperäinen suunnitelmani oli cossata 7 Seeds:in Nijikoa, mutta kattoo nyt tuleeko siitä mitään. Ei meinaan ole cossi missään parhaassa vaiheessa vielä. Todennäköisesti tulen kierrättämään vanhaa cossia pienin muutoksin. Olen myös silmäillyt Desun ohjelmakarttaa ja pari semmoista luentoa löytyi mitkä haluan mennä kuuntelemaan ja muutama semmoinenkin mitkä saattaisivat kiinnostaa; fiiliksen mukaan mennään. Eli Desuconin ohjelma on tämän perusteella aikalailla samalla tasolla kuin ennenkin. Ei huonoa, mutta ei mitenkään erityisen kehuttavaakaan. No, Desuconissa onkin aina itselleni ollut pääroolissa se tunnelma, siinä Desu kyllä voittaa muut conit. Ja tarkoituksena ei ole lähteä Desusta tyhjin käsin; olen nähnyt Urumin sivuilla yhden figuurin, jonka yritän sieltä saada. Toivottavasti eivät lopu kesken.

Viikko Desuconin jälkeen järjestettävää K-Conia olen myös harkinnut, ja harkinnassa se on vieläkin. Se keskittyy kuitenkin Korealaiseen musiikkin enkä ole siitä koskaan ollut kovin kiinnostunut, joten katsotaan nyt. Jos sinne tulee jotain mielenkiintoista ohjelmaa ja liput eivät maksa kauhean paljon niin ehkä menenkin; se on kuitenkin aika lähellä. Toisaalta heti seuraavana päivänä sisareni pääsee ripiltä, joten pitäisi varmaan olla tuo edeltävä conipäiväkin vanhempieni luona auttamassa valmisteluissa. Valintoja, valintoja...

Ja heinäkuussa Animecon, jossa olenkin käynyt nyt jokatoinen vuosi. Sinne mennään, lippu ja majoitus on jo hankittu ja kuskinkin olen saanut itelleni suostuteltua. Edellisvuonna menin vaikka oli niin kaukana kun ohjelmatarjonta vaikutti niin mahtavalta (ja sitä se olikin) mutta nyt aattelin lähinnä että miksi ei kun paikkakin on tuttu. Tänävuonna ohjelma ei tosin ainakaan näillänäkymin näytä olevan yhtäpaljon mieleeni. Mitä cosplay -suunnitelmiin tulee, niin haluaisin cossata 7 Seedsistä joko Suguruno Hanaa tai Iwashimizu Natsua heidän koulupuvuissaan. Jää nähtäväksi saanko jommankumman kasaan, tuskin molempia ainakaan. Hanasta en hahmona pahemmin välitä, mutta se koulupuku on ihana. Menisi ihan tavallisina vaatteina vähän virallisimmissakin piireissä. Todennäköisesti tämä poropeukalo kuitenkin kierrättää jotain vanhaa cossia tai keksii jonkun helpomman.

Ja sitten Tracon: menossa ollaan, lippu löytyy jo ja tänävuonna aattelin kokella Traconin lattiamajoitusta. Cossisuunnitelmina olisi lauantaille 7 Seeds:in Mayu ja sunnuntaille SnK:n junior high -parodian Armin. Nämä sentään uskon saavani kasaan Traconiin mennessä, Arminiin on melkein kaikki tarvikkeetkin hankittu. Toivottavasti tulee yhtä hauskaa kuin viimevuonna.

Ja näin lopuksi sanon, että jos 7 Seeds ei ole tuttu manga niin lukekaa se; siinä on melkein jokaiselle jotakin. Ei mulla muuta!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kakarat vs Vanhukset

Tästä oli puhetta Desuconin postauksessa, nimittäin Frostbiten ikärajasta ja sen aiheuttamista kärkkäistäkin mielipiteistä, puolesta ja vastaan. Nyt siis olisi tarkoitus hiukan pohtia sitä, miksi se ikäraja laitettiin, ovatko nuoremmat kävijät paljon huonokäytöksisempiä, paraneeko cossien laatu kun kaikki cossaajat ovat täysi-ikäisiä jne.

Ensiksi siitä miksi se ikäraja laitettiin: Ei kai se nyt mailmaa kaada jos Suomessa on yks K18 -con? No ei, mutta ei se minusta mitenkään välttämätöntäkään ole. Tämän vuoden Frosti oli käsittääkseni pelkkä kokeilu, mutta koska se oli onnistunut sellainen niin Frostista tuli nyt ilmeisesti vakituisesti K18. Onhan alaikäisillä vielä Animecon, Desucon, Tracon ja monia pikkuconeja kuten uudet tulokkaat Yukicon ja Cosvision, joten eihän tämä nyt mailmaa kaada, eihän?

Entä onko se ikäraja tarpeellinen? No, eipä tartte järjestää erillisiä K18 -iltabileitä kun koko tapahtuma on alaikäisiltä kielletty (tosin erikseen täysi-ikäisille olevat iltabileet ovat minusta muutenkin tarpeettomat.) Näin saa toki hidastettua lippujen myyntiä, mikä on hyväksi meille paikalle pääseville. Eipähän tartte stressata niin paljon sitä ehtiikö sen lipun saada vai ei. :)

Ja sitten siihen suurimpaan väittelyn/tappelun aiheeseen: onko K18 -con hyvä juttu siksi, että alaikäiset eivät yksinkertaisesti osaa käyttäytyä? ...nyt jotain järkeä niihin yleistyksiin hei. Suuntaa antavia yleistyksiä on ihan sallittua käyttää ja joissain tilanteissa jopa tarvittavaa, mutta näin suuri yleistys on mielestäni aika törkeä. Sekin olisi parempi jos sanoisi, että alaikäisissä conikävijöissä on enemmin huonokäytöksisiä kuin täysi-ikäisissä. Tämä ei tietenkään ole kiveen hakattua, menee se joskus varmasti toisinkinpäin.

Henkilökohtaisesti olen kuitenkin tästä vastakkainasettelusta yleisesti ottaen tätä mieltä: nuoremmat con -kävijät ovat usein ne äänekkäimmät ja saavat yleensä enemmän häiriötä aikaan, mutta kuitenkin pahaa tarkoittamatta. Vanhempi väki taas aiheuttaa harmia harvemmin, mutta ainakin itselle on jäänyt hiukan sellanen vaikutelma että kun niin tehdään niin se tehdään tahallaan. Se nuoremmasta väestä johtuva häiriö on usein sitä äänekästä fanitusta (välillä suoranaista kiljuntaa), yllätyshaleja yms. jotka tuskin mitään pahaa tarkoittavat, mutta voivat silti saada vahinkoa aikaan. Eiköhän sekin ajanmyötä korjaannu. "Vanhempi väki" taas... no, välillä jää sellainen fiilis, että he katsovat muita nenänvarttaan pitkin. Esimerkkinä: kun heiltä kysyy neuvoa, niin vaikka vastauksen saisikin niin äänensävy on sellainen "Etkö sä tosiaan tiedä? Mikä idiootti!" Tällaiseen törmäsin viime Desuun mennessä kun piti hiukan reittineuvoja kysellä ja oli kyllä varmasti täysi-ikäinen henkilö kyseessä. Sain tosiaan tarvitsemani tiedon eikä kyseinen naispuoleinen(?) henkilö suoraan idiootiksi haukkunut, mutta äänensävy oli kyllä kaikkea muuta kuin ystävällinen tai edes neutraali; suoraan sanoen halveksiva... toki aina on mahdollista että olen tulkinnut väärin, mutta epäilen. Nuoremmilta kävijöiltä taas jos päätyy neuvoa kysymään niin yleensä tulee joko a) täysin neutraali "en tiedä" tai sitten jonkinmoiset ohjeet siihen mitä kysytään tai b) yli innokas sokerihumalasta kärsivä (nauttiva?) pikkuconittaja joka kysyttäessä (ja joskus kysymättäkin) ohjaisi henkilökohtaisesti eksyneen siihen etsittyyn paikkaan.
Siinä yhdessä K18 Frostissa oli kyllä kieltämättä siistempää kuin aiemmissa isoissa coneissa, mutta voihan se olla sattumaakin, eikö? Ei ne alaikäiset välttämättä enemmän roskaa.
Ja cosseista senverran, että vaikka täysi-ikäisissä taitaa olla enemmän niitä kokeneempia pukuilijoita niin jotenkin se pukujenkin hienous hiukan himmenee, jollei niihin hahmoihin eläydytä. Tätä alaikäiset tuntuvat tekevän enemmän, joten näin yleistyksenä sanoisin, että he ovat parempia cossaajia... tietty sekin että mikä tekee hyvän cossaajan on pitkälti mielipideasia.

No, lyhyesti sanottuna olen saanut sen kuvan, että täysi-ikäiset conikävijät käyttäytyvät yleisesti ottaen alaikäisiä paremmin (joiden huono käytös on usein kyllä silkkaa ajattelemattomuutta, muttei pahantahtoista) kun taas alaikäiset ovat pääsääntöisesti kohteliaampia eivätkä katso nenänvarttaan pitkin sitä toheloa, joka ekassa Frostissaan etsi puolituntia reittiä myyntipöytäsaliin...

Niin ja tämä tietty vähän yleistää, mutta tiedän kyllä että poikkeuksiakin on niin hyvässä kuin pahassa. Ja tämä kirjoitus perustuu omiin kokemuksiini ja mielipiteisiin, joten koittakaa pitää herneet jossain muualla kuin nenässä, vai mitä? :)

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kirsikankukkacon

Nyt sitten arvio edellisviikon Kikuconista. Hiukan myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... vai?

No, aloitetaan vaikka ohjelmasta: Kikuconin ohjelma ei tunnetusti ole siitä parhaimmasta päästä, mutta mitäpä sitä valittamaan kun se kerran on ilmasta. Anto kyllä aika huonon vaikutelman siinäkin mielessä, että siltä ainoalta "luennolta" mitä menin kuuntelemaan oli toinen pitäjistä myöhässä 20 minuuttia. Siinä sitten se toinen kerto ensin oman osuutensa ja sitten vähän odotettiin... no, eihän siinä mihinkään kiire ollut eikä samaanaikaan ollut mitään muuta hyvää luentoa tai vastaavaa, joten mitäs tuosta. Avajaiset olivat suoraan sanoes laimeat ja eivät pituudestaan huolimatta pääse "lyhyestä virsi kaunis" -kategoriaan. Lyhyt joo, mutta ei niinkään kaunis. Cosplay -kisakaan ei kummemmin tunteita herättänyt muuten, mutta Death Note -esitys oli kyllä ihan huippu. Jätkät saisivat vetää saman uusiksi jossain.

Ja sitten tapahtumapaikasta: kävin siellä myös kaksi vuotta sitten, mutta vasta nytten tajusin kuinka lähellä mm. Hansa on. Ja se joki! Miten en viimeksi älynnyt että se on niin lähellä? ...kai mä vaan oon välillä vähän sokea :D Niin ja kyllähän siellä tilaa oli ja jos halus hieman hiljasempaan paikkaan niin sitten vaan 3 tai 4 kerrokseen, niissä kun ei oikein ollut mitään niin ei ollut porukkaakaan. Paikassa ei siis valittamista.

Ja vielä tunnelmasta: aluksi vähän lattea eikä oikein päässyt "con -fiiliksiin", mut annas olla kun ruvettiin pelaamaan kuningasta porukalla neljännessä kerroksessa, siitä se con -fiilis sitten nousi. Pitää tehdä sama uudestaan Desuconissa jos saan porukan kasaan... toivottavasti ei käy niin nolosti kuin Kikussa... mutta joo, ei siitä sen enempää. :p

Lyhyesti siis plussat:
+ Sijainti
+ Tilat
+ Death Note esitys cosplay -kisassa (ja kyllä: oli niin hyvä että ansaitsee tulla mainituksi erikseen.)
+ Tämä:


















Miinukset:
- Ohjelma (tai pikemminkin sen puute)
- Tunnelma oli hieman niin ja näin
- Ei tullut vastaan mitään tajunnan räjäyttäviä, erityisen hienoja cosseja (anteeksi kaikki Kikussa cossanneet, ei tämä tarkoita että te huonoja oisitte.)

Arvosanaksi antaisin siis 7-, mutta minkäs sille mahtaa. Aina ei voi onnistua niin hyvin.

Voisin muuten laittaa kuvat lauantain ja sunnuntain puvuistani näin postauksen päätteeksi:

Lauantailta
 
 
Sunnuntailta

Yritin laittaa noi kuvat vierekkäin, mutta ei oikein onnistunut joten olkoon noin. Nyt sitten odotellaan Desuconia, pitää tehdä arvio siitäkin.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Cosvision

Viimeviikonloppuna (10-11.5) Turun Logomossa järjestettiin ensimmäistä kertaa Cosvision, cosplayhin keskittyvä con. Olin siellä ja nyt seuraa arvio kyseisestä conista:

Tilat olivat avarat ja missään muussa conissa en kyllä ole koskaan päässyt niin helposti myyntipöydille tai taidekujalle. Ei lainkaan tungosta! Toki voi johtua siitäkin, ettei väkeä ollut niin paljon kuin monissa muissa coneissa (en tiedä kuinka paljon sitä oli) tai siitä, etten yksinkertaisesti käynyt myyntipöydillä pahimman tungoksen aikaan, millon se sitten lienikin. Ohjelmasalitkin löytyivät suht helposti, mitä nyt vähän sai avajaisten sisäänkäyntiä etsiä (älkää kysykö :p.)

Ohjelma oli myös hyvää, vaikkakin yksipuolista... toisaalta olihan se selvää, että kyse on pääasiassa cosplaytapahtumasta, joten ei se yllätyksenä tullut. Harmitti kanssa kun monet hyvältä kuulostavat ohjelmat oli päällekäin, jonka vuoksi en päässyt edes cosplay -kisoja katsomaan... toisaalta viimeksi kun sellaista katsoin niin se oli oikeastaan aika pettymys, liekö sitten taso ollut silloin huono vaan eikö yksinkertaisesti ollut sellaista mikä minuun purisi. Tai molempia. Ja muutenkin tuntuu, että hienoimmat puvut eivät astele lavalle vaan tepsuttelevat sattumalta vastaan käytävällä. No, makuasia... ja alkaa mennä offtopiciksi. Siis takaisin niihin ohjelmiin. Itse kävin lauantaina katsomassa avajaiset (helvetin moinen shokki kun se alussa tanssiesityksen pitänyt alkoi puhua; olin aivan varma että se oli nainen. Minkäs sille voi jos herralle sopi mekko niin hyvin :D) ja kaappicosplay sekä cosplay penkkiurheiluna -luennot. Nyt kun sitä ajattelee niin toteaisin, että cosplay penkkiurheiluna on enemmin minun juttuni kuin varsinainen cosplay (vaikka sitäkin harrastan.) Sunnuntaina kävin katsomassa luennot "miehenä cosplayn maailmassa", "Cosplay ja itsetunto" ja "Oikeat cosplaymammat puhuvat." Täytyy kyllä sanoa, että näistä sunnuntain luennoista ensimmäinen ja viimeinen olivat koko conin tasavertaiset kohokohdat. Koen, että ohjelmanumero on onnistunut, jos se saa minut nauramaan kontrolloimattomasti edes kerran. No, näiden luentojen kohdalla menin laskuissa sekaisin aika nopeasti... mistäköhän muuten johtuu, että miehet pitävät yleensä parempia luentoja kuin naiset? Tai siis ainakin saavat yleisön nauramaan useammin... naisten pitämät luennot, vaikka ihan asiaa yleensä ovatkin, jättävät usein sellaisen "meh" -fiiliksen (poikkeuksena sääntöön toki viime Frostbiten Nörtille naista -luento, jonka vetäjä osasi hommansa.)

Ja sitten vielä conin tunnelmasta yleisesti: ihmisillä näytti olevan hauskaa eikä itsellenikään varsinaisesti mitään pahaa sanottavaa ole, mutta ei ollut mitenkään "ikimuistoinen" kokemus. Vaikka avajaisten jälkeen koinkin päässeeni kunnon con -tunnelmaan niin ei jäänyt ns. "mahtavia fiiliksiä", joita usein conin jälkeen kaipaa.

Plussaa conissa siis oli
+ Hyvä ohjelma
+ Selkeät ja avarat tilat
+ Sijainti (Turkuun pääsee täältä suht helposti.)

Ja miinusta
- Hyvät ohjelmat päälletysten
- Hiukan yksipuolinen ohjelma
- Hieman lattea tunnelma.

Kouluarvosanana ehkä 8 ½. Katsotaan peittoaako huominen Kikucon sen.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Voiko coniin mennä yksin?

Ajattelin tehdä aiheesta pikaisen blogipostauksen kun olen huomannut, että jotkut jättävät coniin menemisen väliin koska eivät saa ketään kaveria mukaan. Lisäksi suurin osa ihmisistä tuntuu aina tulevan coniin vähintään yhden ihmisen, yleensä jopa useamman, kanssa. Ja vaikka tulisikin paikanpäälle yksin niin conissa liikutaan silti isommassa kaveriporukassa kun kaverit ovat tulleet sieltä täältä. No, voiko coniin siis mennä yksinkin?

Kyllä voi. Siinä ei ole mitään pahaa ja hauskaa voi pitää yksinkin, joissain tapauksissa jopa hauskempaa kuin porukassa! Tässä muutamia hyviä puolia yksin coniin menemisessä:
  • Ei tarvitse kinastella siitä, mennäänkö cosplaykisaan vai luennolle (niiden ollessa samaan aikaan siis...)
  • Ja jos ylläoleva ratkaistaankin niin, että kaikki menevät katsomaan mitä huvittaa, niin ei tarvitse tuhlata aikaa kaverin ettimiseen.
  • Eikä ylipäätäänkään tartte mennä kenenkään muun aikataulun mukaan.
  • Ei tarvitse pelätä, että kaverit pummaa sulta rahaa.
  • Voi vapaasti jutella oman lempisarjansa cossaajien ja muiden fanien kanssa ilman, että sarjasta tietämätön kaveri tylsistyy vieressä.

Lyhyesti sanottuna voi siis tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee kun ei tarvitse huomioida muiden mielipiteitä ja toiveita. Toisaalta jos on yksin conissa, niin
  • Ei välttämättä löydä ketään jonka kanssa pölistä seistessään tuskastuttavan pitkässä jonossa cosplay deittiin.
  • Ei ole ketään kenen kanssa jakaa majoituskuluja.
  • Jos haluaa kuvaan jonkun tietyn cossaajan kanssa niin täytyy pyytää jotain tuntematonta ottamaan se.

Tällaiset tulivat ekaksi mieleen. Itse sanoisin kokemuksesta, että on helpompi ja hauskempaa mennä coniin yksin kuin seurassa, mutta kukin tyylillään... itseasiassa paras vaihtoehto on mielestäni se, että on conissa jonkun kaverin kanssa mutta molemmat menevät omille teilleen. Näin ei tartte miettiä kyllästyykö toinen yms. Suosittelenkin siis kaikille, jotka ovat tähän asti olleet conissa vain kaveriporukassa, liikkumaan seuraavassa conissaan pääasiallisesti yksin. Ei toki sovi kaikille niin hyvin, mutta loppujen lopuksi sitä ei tiedä ennenkuin kokeilee. Hauskaa seuraavaa conia kaikille!