Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Desucon

Pari viikkoa sitten oli Desucon ja siellä tuli käytyä, joten nyt seuraa arvostelu kyseisestä conista:

Aloitetaan vaikka ohjelmatarjonnasta: on sitä parempaakin nähty, mutta ottaen huomioon että kyseessä oli Desucon niin ne ohjelmat missä kävin oli ihan kivoja. One Piece -luennosta ei kyllä jäänyt oikein mitään käteen (paitsi että tajusin Lawin olevan tsundere...), tuntui aikalailla itsestäänselvyyksien kertaukselta, mutta mitäpä siitä kun hauskaa kerran oli... ja naurusta päätellen en ollut ainoa jolla oli hauskaa. FMA -luento puolestaan ei ollut niin hauska, mutta se toi ainakin itselleni ihan oikeasti uutta näkökulmaa ensimmäiseen animeen. Siitä on jo vuosia kun viimeksi katoin sen, mutta tuli sellainen tunne että pitäisi varmaan katsoa se taas.

Ja sitten cosplaypuoli: Kävin katsomassa kisan taas pitkästä aikaa, mutta ei se oikein mitään tarjonnut. Kai siitäkin saisi enemmän irti, jos tietäisi cossattavat hahmot. Kisan ulkopuolella törmäsin kyllä mahtaviin cosseihin, muunmuassa tähän:

 
Ja tähän:

 
Ja vielä Togepi!

 
Ja tämä. Olin jo lähdössä kun huomasin hänet ja oli vähän kiire mutta pakkohan tää kuva oli ottaa:
 


Harmi kyllä en saanut kuvaa näkemästäni Nefertari Vivi -cossaajasta. No, se siitä, nyt puhutaankin myyntipöytäsalista: tarjonta oli taas kerran mahtava; piti tosin juuri siksi tapella itseni kanssa etten sentään ihan liikaa tuhlaa. Etsimääni Robin -figuuria en löytänyt, mutta ostin jo kauan haluamani PoP -figuurin kun se oli tarjouksessa. Hintaa tulikin tosin sen verran, että haluamani Namifigu jäi hyllyyn. Josko semmonen löytyis A-conista...

Ja sitten ihan conin tunnelmasta yleisesti: oli kivaa, välillä kyllä hiukan ahdasta. Onko ne myyntipöytäsalin jonot pakko muodostaa keskelle käytävää?!

Joten yhteenvetona plussat:

+ Kivoja cosseja
+ Myyntipöytäsalin tarjonta
+ Tunnelma
+ Ihan kohtalainen ohjelmatarjonta

Ja miinukset:

- Ei kuitenkaan niin hyvä ohjelmatarjonta kuin olisi voinut olla
- Ahdasta
- Kirpputori oli aika huonosti toteutettu; ensivuonna jonotus-systeemi niinkuin Traconissa?
- Kylmä

Arvosanaksi ehkä 8-. Nyt odotetaankin sitten A-conia.

P.S: Jos joskus käytte siinä rannassa olevassa Kaunis Veera -ravintolalaivassa, varatkaa jälkikäteen paljon juotavaa... niin hyvää, mutta niin suolasta!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Desucon

Desucon oli tässä... pari viikkoa sitten? Jotain sinnepäin, mutta tämä postaus tulee vasta nyt. Saanko kuitata asian minuun iskeneellä Desuflunssalla? No sitähän minäkin.

Eli siis Desuconissa tuli taas käytyä. Conarvostelu alkakoon jälleen ohjelmasta:

Desuconin ohjelma, vaikka kyseinen con sanoo painottuvansa juuri ohjelmaan, ei tunnetusti ole sieltä parhaasta päästä. Ja nyt en halua kuulla sitä iänikuista "Älä sitten mene vaan jätä se lippu jollekkin joka oikeesti haluu Desuun!" -soopaa. Jos ohjelma ei ollut mieleeni niin miksi se tarkottaisi ettei con ollut? Ohjelma kuuluu coniin mutta conissa on paljon muutakin. Ja takaisin aiheeseen: olihan siellä pari ihan ok:ta luentoa ja cosplay esityskisankin kävin katsomassa, mutta jotenkin jäi sellanen "jaaha" -fiilis. Varsinkin cosplaykisasta, joita en yleensä edes mene katsomaan kun en koe saavani niistä mitään irti. Toki tälläkertaa kisan avannut esitys sai nauramaan kippurassa (kun tuli puhe paidattomista miehistä niin ekana veikkasin Free -esitystä ja metelistä päätellen niin yleisökin, mutta onneksi ei ollut) niin ne loput oli vähän niin ja näin ja vei täten maun siitä ekastakin.

Tapahtumapaikasta muutaman sanasen voisin myös sanoa: ympäristö ja itse Sibeliustalo on jo tullut suht tutuksi, tämä kun oli jo neljäs kerta siellä, joten ei tullut eksyttyä. Lattiamajoitukseen ja linja-autoasemallekin löysin yllättävän helposti; opin reitit ihan kerrasta mikä on itelleni aika harvinaista. :p

Näin uutena arvostelunkohteena myyntipöydät ja taidekuja: Mahtava tarjonta, tuli tuhlattua ehkä hieman liikaakin molemmissa... no, puolustuksekseni totean, että ostin myös synttäri- ja nimpparilahjoja sieltä hyvissä ajoin. Tuli ostettua mm. pari figuuria, pari pokkaria, kuusi viuhkaa (sen myyjän ilme :D Selitin sitten, että neljä menee tuliaisiksi... itelle otin kaks kun en osannut päättää.)

Ja sitten tunnelma: Desussa on aina se paras contunnelma eikä se ole miksikään muuttunut. Hetkenaikaa tosin kesti taas ennenkuin pääsi kunnon contunnelmaan kun en avajaisiin töiden takia ehtinyt, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Mukana ollut kaveri taas oli ihan sekaisin jo linja-autoasemalle päästyämme ja hoputti hoputtamistaan, eli kyllä jotkut osaavat siirtyä siihen contunnelmaan varsin nopeasti.

Conin plussat:
+ Tunnelma
+ Sijainti
+ Myyntipöytien ja taidekujan tarjonta
+ Cosplayesityskisan eka esitys
+ Muutama varsin hieno cossi
+ Desuavaimenperät: Gotta catch them all! (Ja niin mä myös tein)

Miinukset:
- Ei mitenkään erityisen kiinnostavaa ohjelmaa
- Hiukan ahdasta välillä
- Desuflunssa (oma vika?)

Arvosanaksi 9-. Tarkoitus oli myös hiukan avautua tästä Frostin aiheuttamasta kakarat vs. vanhukset -sodasta, mutta se sitten seuraavassa postauksessa - jos tätä vanhusta huvittaa,

perjantai 21. helmikuuta 2014

Frosti frosti frosti...

Eli Desucon Frostbitessa, Suomen ekassa (isossa) K18 conissa tuli viimeviikonloppuna käytyä. Oli kyllä selvästi onnistuneempi kuin viimevuoden Frostbite, nyt kun vaan tietäisi että mistä se johtuu. Ikärajastako? Mene ja tiedä. Ajattelin kuitenkin listata tämän Frostin hyviä ja huonoja puolia ja vertailla sitä vähän myös muihin coneihin. Katsotaan, oliko ikärajasta jotain hyötyä.

Ensin conin plussat:
  • Tilaa oli enemmän kuin viimefrostissa. Tämä vissiin johtui siitä, että ihan kaikki liput eivät menneet ja että luennoilla oli enemmän väkeä kerralla.
  • Paikat olivat siistemmässä kunnossa. Roskaako nuorempi väki enemmän vai menevätkö täysi-ikäiset autolla kauemmaksi syömään välttyäkseen jonoilta, jonka takia roskia ei tule niin paljon Sibeliustalolle? Niin tai näin, niin siistimmässä kunnossa se oli.
  • Melutaso oli matalampi. Tämäkin voi toki johtua siitä, että porukkaa oli enemmän luennoilla yms. missä pitääkin olla hiljaa kun toinen puhuu, mutta minusta tuntuu että ne vähän nuoremmat kävijät yleensä sitä meteliä pitävät. Saahan sitä hauskaa olla ja ääntä pitää, mutta rajansa siinäkin.
  • Karaokehuoneeseen ei ollut niin kova tunku... laulavatko täysi-ikäiset vähemmän vai olivatko ihmiset sitä mieltä, että hyvän ohjelman takia heillä ei ollut aikaa siihen? Sitä sopii pohtia.
  • Puheohjelmien taso oli selvästi parempi kuin aiemmissa Desuissani, mutta parantamisen varaa on vielä ja paljon. Tähän mennessä yksikään Desun puheohjelma ei ole herättänyt minussa sellaista "Aivan mahtavaa!" -tunnetta, mihin on kyetty mm. Traconissa ja Animeconissa. Ei millään pahalla Desussa ohjelmaa pitäviä kohtaan, minä vaan en ilmeisesti ole ihan sitä teidän kohderyhmää.
Ja pitemmittä puheitta siirtykäämme miinuksiin:
  • Cossien taso oli alhaisempi kuin aiemmissa coneissani. Toki siellä oli ihan hienoja pukuja, mutta sellaisen kunnon "Vau!" olon minulle toi tasan kaksi cossia, mikä on alhaisin määrä tähän mennessä. Ehkäpä alaikäisten joukossa karsiutui pois myös ne parhaimmat cossaajat? ...älkääkä nyt heittäkö kuraa niskaan tämän vuoksi, tämä on puhtaasti minun mielipiteeni.
  • Ne cossausryhmät, siis ne missä toisilleen ennestään tuntemattomat samasta sarjasta cossaavat kokoontuvat ja pitävät omaa hauskaa sillä porukalla näyttivät puuttuvan (tai sitten olen vain sokea.) Onko tämäkin enemmän alaikäisten juttu?
  • En osaa sanoa mistä oli kyse vai oliko se monen asian summa, mutta tästä conista tuntui puuttuvan "sitä jotain" mikä yleensä takaa hauskan conitunnelman. Toki minulla oli hauskaa, mutta on sitä hauskempaakin ollut.

Jotenkin tähän tyyliin... niin ja nyt olin ekaa kertaa myös lattiamajoituksessa säästösyistä. Ei se niin kamalaa ollut kuin luulin ja voin mennä toistekin, mitä nyt nukkuminen on hieman hankalaa kaiken kuorsauksen ja kahinan takia. Ehkäpä lattiamajoitusta kannattaa käyttää tästälähin vain niissä coneissa, joissa ei tarvitse majapaikan kuin yhdeksi yöksi. Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan onnistunut con, mutta ensi vuonna taidan jättää väliin, jos taloudellinen tilanne on yhtä heikko silloin. Ja ensivuonna voisi Frostbiten sijaan kokeilla Yukiconia.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Valmisteluja Desucon Frostbitea varten

Elikkäs helmikuussa järjestetään Desucon Frostbite Lahden Sibeliustalolla nyt kolmatta kertaa ja itsekin olen menossa sinne jo toista kertaa. Jos joku ei tiedä, niin se on sellanen japanilaisen kulttuurin tapahtuma (tai anime- ja mangahörhöjen kokous, jos joku haluaa sen niin ilmaista.) Sinne menoni varmistui viimeperjantaina (ellen sitten äkillisesti sairastu yms.) kun sain ostettua lipun ja lattiamajoituspaikan. Kyseessä on nyt mun kahdeksas con, mutta eka kerta lattiamajoituksessa... saisko käytännönvinkkejä kokeneemmilta? Lähinnä huolestuttaa se kun olen aika huono nukkuja että kuinka paljon ääntä siellä öisin on... mutta ei se kai ole mitään uutta, että joku on conissa ihan zompi huonostinukutun yön jälkeen. :)

Sitten hiukan cossistani: ei se vielä valmis ole, mutta Yu Yu Hakushon Kuramaa (koulupukuversio) olis tarkotus cossata. Sitä en ole vielä päättänyt, että värjäänkö hiukset vai hankinko peruukin, kun molemmissa on kuitenkin puolensa ja puolensa... toisaalta hiusväri olis helpporatkaisu eikä tarttis pelätä et se tippuu yhtäkkiä päästä, mutta kun se on sitten kertakäyttönen juttu ja vahingoittaa hiuksia. Peruukki muuten hyvä idea, mutta olen tosi huono laittamaan niitä ja se sattuu... pitänee vaan harjotella tolla yhdellä peruukilla mikä mulla jo on. Hankalaa hankalaa... proppikin on jo hankittu, tosin tyydyn siihen ruusuun kun se on niin helppo kantaa mukana. Niin ja tosiaan, mun oli tarkoitus tehdä tämä cossi jo vuoden 2012 Kikuconiin, mutta jostain syystä jota en kyllä muista se vaihtuikin sillon sitten One Piecen Nico Robiniin.

Onhan tässä vielä tekemistä, mutta silti ei malttais odottaa helmikuuta... ja ensvuodella on tiedossa paljon muitakin coneja, joihin todennäköisesti pääsen, mutta siihen helmikuuhun asti on vaan selvittävä... jotenkin.