tiistai 30. syyskuuta 2014

Tracon

Tässä parisen viikkoa sitten oli Tracon ja kun nyt viimein sain laitettua kuvat koneelle (ei vienyt ku pari minuuttia, mut laiska mikä laiska) niin ajattelin että kirjoitetaanpa siitäkin pieni raportti.

Ensin ohjelmasta pari sanasta:
Olihan siellä muutama hyvä, pari semmosta mitkä halusin nähä oli päällekäin niin oli valittava toinen. Mistään niistä ei tosin jäänyt semmosta fiilistä että jälkikäteenkin olisi pahemmin naurattanut, mitä nyt SnK -luennon alulle tulee vieläkin hymähdeltyä (ne ketkä olivat kyseisellä luennolla tietävät hyvin miksi.) Siellähän oli pari titaaniakin:
 
 
Sitten tunnelmasta:
Ei erityisemmin valittamista, vaikka kyllähän se tiedetään että ei ole Desuconin voittanutta! (...paitsi ohjelman kanssa. ja siihen ei paljoa edes vaadita...) Mutta niin siis kyllähän tuolla viihtyi ja oli hauska seurata kun vasta toisessa conissaan oleva kaverini oli ihan fiiliksissä... tätä lienee edesauttanut se kun hänen ensimmäinen coninsa oli vain pikku Kikucon (josta hän oli myös ihan fiiliksissä ja ihmetteli kun jotkut valittivat conin pienuutta.) Mutta joo, ei hänestä sen enempää ettei hän syö minua elävältä (ei, hän ei ole toinen noista titaanicossaajista.)
 
 
Sananen myyntipöydistä ja taidekujasta:
Taidekujalla oli kyllä pari pöytää mistä ois saanut vaikka mitä hienoa, mutta hillitsin itseni koska tuli tuhlattua niin paljon myyntipöytäsalissa :D Mukaan tarttui mm. Survey Corpsin viitta, SnK -reppu, figuuri... kallis reissu mutta harva coni ei ole (no okei Kikussa meni ruokaa lukuunottamatta 4 euroa... mutta se oli Kiku!)
 
Muuta (ehkä) mainitsemisen arvoista:
Oli kiva odottaa semmoset 45 minuuttia karaokea että pääsee laulaa Brave Heartin ja sitten siellä olikin vaan se lyhyt versio -.-'
 
Pari ihan hienoksi katsomaani kuvaa:
 
 
Pakkohan toi oli ettiä kun kuulin että sitä cossattiin

Jumaliste tää oli niin paras! XD Semmonen perhepotretti

Kuka tajuu kuvan idean?

 
Ja sitten conin plussat:
+ Myyntipöytäsalin tarjonta
+ Ruokakojut pihalla
+ Nyancat Sabo
+ One Piece miitti
 
Miinukset:
- Pitkät jonot
- Päällekäiset ohjelmat
- Ruokani kimpussa pörrännyt mehiläinen
 
Arvosanaksi 8+
 
P.S: Jos joku sunnuntain One Piece -miitissä ollut haluaa tiedustella kuvista, niin siitä vaan : )